Artikkelit

Verkkolehden artikkeli- ja blogiarkisto

 
facebook 0420copy       twitter-bird-blue-on-white

Artikkelit

Kansalaisten uhkakuvat ja huolenaiheet vuoden 2014 jälkeen

Sinkko uusi

Vuoden 2014 tapahtumista Krimillä ja Itä-Ukrainassa on kulunut noin viisi vuotta. Sotilasasiantuntijoiden näkemys on, että geopolitiikan näkymä on pysyvästi muuttunut. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vallinnut näkemys kylmän sodan päättymisestä on ohi. Venäjä haluaa korostaa asemaansa geopoliittisena pelurina jälleen kerran, ja Kiina on nousemassa kehitysmaan asemastaan keskeiseksi toimijaksi turvallisuuspolitiikassa ja maailmantaloudessa.

Vuosi 2014 näkyy kansalaisten arvioissa Suomessa ja Ruotsissa

Vuonna 2014 Krimin ja Ukrainan tapahtumien jälkeen tehdyssä Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) mielipidekyselyssä (linkki) 56 prosenttia vastaajista oli puolustusvoimien määrärahojen korottamisen kannalla, kun vastaava osuus vuotta aikaisemmin oli 32 prosenttia. Vuosien kuluessa osuus on edelleen säilynyt korkeammalla tasolla vuoteen 2013 verrattuna. Tämä on vain yksi esimerkki kansalaisten maanpuolustusajattelun muutoksesta. Mm. huolestuneisuus tilanteesta Venäjällä muuttui selvästi pahempaan suuntaan ja on pysynyt sellaisena.

Vastaava ilmiö oli nähtävissä Ruotsissa. MSB:n (Myndigheten för Samhällsskydd och Beredskap, linkki) vastaavassa tutkimuksessa puolustuksen määrärahojen korottamisen kannalla oli 57 prosenttia vastaajista vuonna 2014 kun edellisen vuoden lukema oli 38 prosenttia. Ruotsissa oli luovuttu rauhanaikaisen asevelvollisuuden järjestelmästä, mutta perinteinen asevelvollisuus sai selvästi lisää kannattajia.

Onko kansalaisilla oikea uhkakuva?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi uudenvuodenpuheessaan maailman monimutkaistuneen. Hän nosti puheessaan esiin, miten rauhattomuus, epävakaus ja lyhytjänteisyys ovat leimanneet elämää niin maailmalla kuin Suomessa. Niinistön mukaan niille on nyt luotava vastavoimia. Hänen ajatuksensa voidaan tulkita myös epäsuoriksi ja suoriksikin kannanotoiksi uhkakuvista.
– Tarvitsemme enemmän rauhaa, vakautta ja pitkäjänteisyyttä, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan yhteiskunnan on taattava turva ja rauha elämiseen.
– Suomi on hyvin salliva ja avoin yhteiskunta, siinäkin mallimaa. Mutta maailmassa on myös pahuutta, eikä pelkkä hyväntahtoisuus sitä karkota.
– Hyvää on pakko suojata, tiukasti, jos siitä halutaan pitää kiinni. Tästä on kyse myös puheissani terrorismia koskevasta lainsäädännöstä.

Viime kädessä jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan selkeä lähtökohta tulee edelleen olla oman asemamme turvaaminen. Sitä ei kukaan muu tee.

Uhkakuvista tutkitusti

MTS on selvittänyt vuotuisessa mielipidekyselyssään kansalaisten huolestumisen kohteita. Vuoden 2018 lopulla julkaistussa tutkimuksessa (linkki) näitä uhkakuvina pidettäviä asioita on yhteensä viisitoista. Mukana on myös presidentin mainitsema kansainvälinen terrorismi.

MTS esittää raportissaan ainoastaan jakaumat koko vastaajajoukon tasolla, esimerkiksi puoluekannan mukaan tuloksia ei ole taulukoitu. Olen saanut tutkimuksen aineiston käyttööni Tampereen yliopistossa toimivasta tietoarkistosta, ja tein taulukoinnin itse. Osoittautui, että poliittinen kanta jakaa voimakkaasti mielipiteitä uhkakuvista varsinkin, kun tarkastellaan kyseisestä asiasta ”paljon” huolestuneiden osuutta. Tämän päivän julkista keskustelua seuranneelle tämä ei ole mikään yllätys, puolueiden ja niiden kannattajien ylläpitämä keskustelu on suorastaan raivokasta. Jos jokin näistä uhkakuvista tulevaisuudessa alkaa toteutua voimakkaasti, voidaan olettaa, että ratkaisua hakevat poliitikot tai virkamiehet saavat voimakasta vastustusta tai voimakkaasti puoltavia mielipiteitä asiasta riippuen.

Taulukoinnin selkiyttämiseksi ryhmittelin viisitoista uhkakuvaa ensin tilastollisesti. Ryhmittely on suuntaa-antava, koska tutkimuksen muuttujat eivät varsinaisesti ole tällaiseen analyysiin tarkoitettuja.

Ensimmäiseksi ryhmäksi voidaan ottaa esille niin sanotut kovat uhkakuvat. Ne ovat Itämeren turvallisuustilanne, joukkotuhoaseiden leviäminen, kansainvälinen terrorismi, tilanne Lähi-Idässä sekä maailman pakolaistilanne.

Terrorismi ja pakolaistilanne saivat paljon huolestuneiden osuudeksi molemmat 55 prosenttia vastaajista. Terrorismista eniten huolestuneita olivat kristillisen puolueen kannattajat (69 %) ja perussuomalaisten kannattajat (68 %). Vähiten paljon huolestuneita oli RKP:n kannattajien joukossa (15 %) sekä vihreiden kannattajien (44 %) sekä vasemmistoliiton kannattajien (47 %) joukossa. Tämän perusteella voi olettaa, että presidentti Niinistön ajatus terrorismilainsäädännöstä saa erilaisia kannanottoja eri puolueilta.

Pakolaistilanteesta paljon huolestuneita oli perussuomalaisten kannattajien joukossa (68 %) ja RKP: kannattajien joukossa ainoastaan 38 %.

Itämeren turvallisuustilanteesta paljon huolestuneita oli 25 prosenttia tutkituista vastaajista. Tässä korostuivat perussuomalaisten kannattajien osuus (35 %) ja kokoomuksen kannattajien osuus (31 %). Lähi-Idän tilanteesta paljon huolestuneiden osuus oli kokonaisuutena 38 prosenttia. Korostuneet osuudet olivat perussuomalaisten kannattajien joukossa (49 %), vasemmistoliiton ja RKP:n kannattajien joukossa 40 prosenttia ja kristillisdemokraattien kannattajien joukossa 39 %.

Joukkotuhoaseiden leviämisestä paljon huolestuneita oli 48 prosenttia, eniten paljon huolestuneita oli kristillisdemokraattien kannattajissa (69 %) ja vasemmistoliiton kannattajissa (66 %).

Sosiaaliset uhkakuvat

Toiseen uhkakuvaryhmään koottiin valtiollinen valeuutisointi (24 % paljon huolestuneita) kyberuhkat (40 %), työllisyystilanne Suomessa (26 %) sekä eriarvoisuus Suomessa (36 %). Mikään näistä uhkista ei siis nouse erityisen korkealle tässä käsiteltyjen uhkien listalla. Puoluekohtaisia selkeitä eroja silti on nähtävissä.

Kyberuhkiin kiinnittävät paljon huomiota perussuomalaisten kannattajat (55 %). Eriarvoisuutta uhkana pitävät vasemmistoliiton kannattajat (78 %) samoin kuin työllisyystilannettakin (46 %).

Poliittisesti latautuneet uhkakuvat

Julkisessa poliittisessa keskustelussa selvästi latautunein uhkakuva ja huolestuneisuuden aihe on ilmastonmuutos. Sitä paljon huolestuttavana pitäviä on kaikkien vastaajien joukossa 57 prosenttia. Kristillisdemokraattien kannattajien joukossa näin ajattelevia on 31 prosenttia, vasemmistoliiton kannattajien joukossa 77 prosenttia ja vihreiden kannattajien joukossa 73 prosenttia. Muiden puolueiden kannattajat asettuvat näiden ääripäiden väliin.

Poliittisista ääriliikkeistä paljon huolestuneita on 45 prosenttia tutkituista. Paljon huolestuneita on vasemmistoliiton kannattajien joukossa 68 prosenttia, mutta RKP:n kannattajien joukossa ainoastaan 9 %. Kristillisdemokraattien kannattajien joukossa paljon huolestuneita on 54 prosenttia. Poliittisten ääriliikkeiden tunnistaminen tai kokeminen ei ole selvää, mutta näyttää siltä, ja ääriliike havaitaan silloin kun sen ajatellaan toimivan omaa poliittista ajattelua vastaan.

Rasismista paljon huolestuneita on 38 prosenttia, selvästi eniten vasemmistoliiton kannattajien joukossa (60 %), ja vastaavasti vähiten perussuomalaisten kannattajien joukossa (25 %). Rasismin kokeminen ja arviointi näyttää voimakkaasti poliittisesti latautuneelta.

Kehitys EU:ssa ei näytä huolestuttavan kansalaisia, ainoastaan 13 prosenttia sanoo olevansa siitä paljon huolestunut. Enemmänkin huolestuttaa kehitys Yhdysvalloissa, paljon huolestuneita on 32 prosenttia. Paljon huolestuneita on vasemmistoliiton kannattajissa (47 %). Keskimääräistä vähemmän huolestuneiden osuus on perussuomalaisten kannattajien joukossa (22 %).

Venäjän tilanteesta paljon huolestuneiden osuus on 27 prosenttia, mutta poliittinen kuva on päinvastainen Yhdysvaltoihin verrattuna. Eniten paljon huolestuneita on kristillisdemokraattien (45 %) ja perussuomalaisten kannattajien (36 %) joukossa. Selvästi vähemmän huolestuneita on vasemmistoliiton (25 %) ja vihreiden (23 %) kannattajien. Erityisen vähän Venäjästä huolestuneita on keskustapuolueen kannattajien joukossa (19 %).

Poliittiset tilanteet ja niihin liittyvät uhkat ovat jatkuvassa muutoksessa. Lähi-Idän asetelmat ovat viimeksi muuttuneet niin, että todennäköisesti kansalaistemme huolestuneisuus olisi suurempaa, jos mittaus olisi tehty nyt. Venäjällä presidentti Putin on muuttamassa maan poliittista rakennelmaa lähivuosille, ja seuraukset ovat vielä näkemättä. Vähentääkö keskittyminen sisäpolitiikkaan maan ulkopolitiikan aktiivisuutta, vai vaatiiko sisäpolitiikan uudistaminen presidentti Putinille suotuisaksi joitakin näyttäviä toimenpiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa?

Ruotsissa uhkakuvat esillä

Ruotsissa pidetään vuosittain turvallisuuspolitiikan päättäjien konferenssi tunturihotellissa Sälenissä tammikuussa. Kokouksen järjestää valtakunnallinen Folk och Försvar -järjestö. Tämänvuotisessakin kokouksessa uhkakuvia käsiteltiin laajasti, ja nimenomaan Venäjää ja sen omaksumaa roolia. Suomessa vastaavaa julkista keskustelua Venäjästä ei ole ollut tapana harrastaa.

Kokouksessa valtion virallista näkemystä puolustuksen kehittämisestä esittelivät niin ulkoministeri, puolustusministeri kuin puolustusvoimien komentajakin kymmenien asiantuntijoiden lisäksi. Puhujien yhteinen näkemys oli se, että nyt lisätään puolustukseen resursseja tavalla, jolle löytyy vertailukohta ainoastaan kylmän sodan ajalta 1950-luvulta.

Merkittävänä uutisena kokouksen sisällössä voidaan pitää sitä, että maahan perustetaan kokonaan uusi elin käsittelemään psykologista maanpuolustusta. Työryhmä valmistelee uuden viranomaisen perustamista ja työn odotetaan valmistuvan kuluvan kevään aikana. Jo viime vuosina vuoden 2014 jälkeen panostusta psykologiseen maanpuolustukseen on selvästi lisätty. Voidaan jopa sanoa, että tässä asiassa ruotsalaiset ovat huomattavasti realistisempia kuin me suomalaiset.

Ainakin julkisessa keskustelussa uhkakuvista halutaan antaa suppea kuva. Nykyhallituksemme puolustusministeri Antti Kaikkonen totesi ”virkaanastujaishaastattelussaan” Ruotuväki-lehdessä, että Suomi ei koe välitöntä sotilaallista uhkaa Venäjältä.

Uhkakuva ja turvallisuustilanne ovat muuttuneet

Emme ole koskaan olleet niin haavoittuvaisia kuin nyt, sanoi MSB:n pääjohtaja Dan Eliasson esityksessään. Hän luetteli pitkän listan digitalisaatiosta taloudelliseen painostukseen turvallisuuspolitiikan aloina, joilla tämä on tilanne. MSB on Suomen MTS:aa vastaava viranomainen, joka toimii paljon suuremmilla resursseilla kuin MTS.

Yhtenä mielenkiintoisena aiheena kokouksen keskustelussa oli kysymys siitä, mitä eroa on propagandalla ja psykologisella puolustuksella. Oma arvioni tästä kysymyksen asettelusta on se, että joidenkin aseellista tai yleensä puolustautumista koskevien argumenttien ajatellaan olevan hyötyä sisäpolitiikassa joillekin politiikan suuntauksille, joita jotkut toiset vastustavat.

Samanlainen asetelma oli poliittisessa keskustelussa Suomessa 1970-luvulla kun vasemmisto painosti lopettamaan Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunnan, koska sen katsottiin edistävän liikaa oikeistolaisia näkökulmia maanpuolustuksesta.

Sälenin kokouksessa keskustelu antoikin viitteitä siihen suuntaan, että kansalaisten ja eri organisaatioiden näkemys ole välttämättä sama kuin hallituksen ja puolustusvoimien virallisena esittämä. Mielenkiintoista on seurata, millaiseen ratkaisuun Ruotsissa uudesta psykologisesta puolustautumisesta päädytään. Uusi viranomainen varmasti perustetaan.

Suomessa toisen maailmansodan jälkeen seurattiin ruotsalaisia esimerkkejä henkisestä maanpuolustuksesta. Suomessa taisteltiin hengen hädässä maan itsenäisyyden puolesta, Ruotsissa oli aikaa pohtia maanpuolustuksen psykologisiakin aspekteja. Maanpuolustustahdon mittaamisessa käytetty ja yhä käytössä oleva mielipidetiedustelun kysymyskin kopioitiin sieltä.

Nykyinen MTS on perustettu 1975 ja se tekee yhteistyötä MSB:n kanssa. Vaikka sen toimintaa onkin pyritty uudistamaan, ei sen toiminta nykyisillä periaatteilla parlamentaarisena toimikuntana ole nykyisen toimintaympäristön vaatimuksiin riittävästi vastaava. Lisäresursseja henkiseen maanpuolustukseen ilman muuta tarvitaan huomattavasti lisää, mutta myös toiminnan perusteet on uudistettava.

 

Risto Sinkko
ST, Senior Analyst, Insight360 Oy

Terveisiä seminaarista – vuosi 2014 turvallisuuspolitiikan käännevuosi

MTSn pj. Harri Jarvinen 17.12.19

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) järjestää kiitettävästi journalistiseminaareja, viimeksi 17.12.2019 (linkki). Seminaarin aluksi korostettiin, että käytössä on Chatham House -periaate. Se tarkoittaa, että esitettyjä tietoja saa lainata laadituissa raporteissa tai lehtijutuissa ilman että lähde mainitaan.

No eipä periaate montaa tuntia kestänyt, kun esimerkiksi Ilta-Sanomat nettisivuillaan referoi Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttarin esitystä nimellä mainiten. Nopean käsittelyn sai myös Maanpuolustuskorkeakoulun strategian pääopettaja komentaja Jaakko Jäntti Syyriaa koskevasta analyysistaan. Hän tosin jakoi esityksensä seminaarin nettisivulla. Nämä olivat siis ainakin Ilta-Sanomia eniten kiinnostaneet esitykset. Syyria, sen vankileirit ja suomalaiset siellä ovat viime viikkojen kuumin aihe.

Isis ja turvallisuusuhat

Ilta-Sanomat uutisoi Pelttarin sanoneen, että Isis-taistelijoiden vaimot ja heidän teini-ikäiset lapset ovat Suomessa suurempi turvallisuusuhka kuin Syyriassa. Eivät välttämättä kaikki, mutta jokainen on tapauskohtaisesti arvioitava.

Pelttarin näkemyksen mukaan naisten tehtävänä on ollut propagandan levittäminen ja seuraavien sukupolvien kasvattaminen. On myös mahdollista, että osa naisista on osallistunut aseelliseen toimintaan. Terroristilainsäädäntöämme on vielä tarkistettava. Suomessa on annettu yksi tuomio terrorismin perusteella, esimerkiksi Ruotsissa useita.

Syyria

Komentaja Jaakko Jäntti pitää mahdollisena, että Isis 2.0 voi vielä syntyä (linkki esitykseen). Hän kiteytti esityksensä siihen, että Isisiä ei ole lyöty, vaikka johto on eliminoitu ja sen hallitsemat maa-alueet on saatu pääosin vallattua takaisin. Isisin syntymisen juurisyyt ovat edelleen olemassa jopa entistä voimakkaampina. Taistelijoita arvioidaan olevan edelleen runsaasti, jopa 15 000. Osa taistelijoista on mahdollisesti liittyneinä muihin ryhmittymiin ja osa passiivisina nukkuvina soluina. Isis pystyy toimimaan Jäntin arvion mukaan kärsivällisesti, yli sukupolvien.

Jäntti tarkasteli esityksessään useita toimijoita Syyrian alueella, mutta hänen mukaan todennäköistä rauhaa ei ole näköpiirissä. Konfliktin kompleksisuus tekee siitä mahdottoman hallita, kansainvälisestä mittakaavasta aina paikallistasolle saakka. Alueen toimijoista ei ole jälleenrakentajiksikaan, ei ole kapasiteettia tai intressiä. Jäntin tulkinnan mukaan Euroopalla olisi kapasiteettia, mutta poliittinen kyky puuttuu.

Tiedustelulakien käytännön sisäänajo alkanut

Uudet tiedustelulakimme tulivat voimaan 1.6.2019. Seminaarissa kerrottujen tietojen mukaan sekä siviili- että sotilastiedustelussa valtuuksien edellyttämiä toimenpiteitä on hallitusti alettu ajaa sisään organisaatioihin. Tämä tarkoittaa koulutusta kaikille toimijoille ja myös tarvittavan sisäisen valvonnan käynnistämistä. Tärkeintä on, että sekä siviili- että sotilastiedustelun tiedot ovat nyt vaihtokelpoisia ulkomaisten toimijoiden kanssa. Toimintojen kehittyminen vie silti useita vuosia.

Tiedustelumme on nyt kehittyneempi ja pystyy tukemaan valtion johtoa ja myös puolustusvoimien johtoa paremmin tiedoin. Ennakkovaroituksia on mahdollista saada aikaisempaa paremmin. Tiedustelumme on valvotumpaa, ja samalla myös rajoitetusti avoimempaa. Sotilas- ja siviilitiedustelu koordinoivat toimintojaan.

Vuosi 2014 on merkittävä muutoskohta

Seminaarin upseeriasiantuntijoiden yhteisenä näkemyksenä voi kiteyttää vuoden 2014 merkityksen turvallisuuden näkymässä. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vuodesta 1991 lähtien turvallisuuskäsityksissä Euroopassa elettiin 25 vuotta näkemyksessä, että uusi kylmän sodan jälkeinen aika on koittanut. Tultiin vuoteen 2014, jolloin valtioiden rajoja muutettiin aseellisella toiminnalla Krimillä. Venäjä käynnisti aseelliset toimet Ukrainaa vastaan Itä-Ukrainassa. Alkoi turvallisuuden uusi aikakausi eikä tuon vuoden jälkeen turvallisuusnäkemys Euroopassa ole muuttunut, ei ole mitään perusteita esimerkiksi Venäjän pakotteiden perumiseksi.

Venäjän asevoimien painopiste on siirtynyt länteen Keski-Aasiasta. USA:n painopiste on nyt Kiinan suunnassa, Etelä-Kiinan merellä. Ruotsalaisen rauhantutkimuslaitos Siprin tilastojen mukaan maailman eri alueista kuitenkin Eurooppa on ainoa, jossa yhteenlasketut puolustukseen käytetyt rahamäärät ovat pienentyneet.

Kiinan merkitys kasvaa myös Euroopan kannalta, eikä vähiten tietoliikenteen 5G-kehityksen takia. Uusi verkko on hajautetumpi, ja vaatii luotettavuutta operaattoreilta paikallisesti sekä verkkolaitteistojen valmistajilta. Informaation ja digitalisaation merkitys kasvaa muutenkin kaikessa turvallisuuteen liittyvässä toiminnassa, koska mahdollisuudet yllätyksiin kasvavat.

Ulkoministeriön poliittisen osaston osastopäällikkö Mikko Kinnunen huomautti osana esitystään (linkki), että joulukuun alussa pidetty Naton päämieskokous oli hyvä. Näkemysten yhtenäisyyden laskukausi on ilmeisesti päättynyt ja nyt ollaan aikaisempaa yhtenäisemmässä vaiheessa.

Oma vaikutuksensa globaaliin turvallisuuteen on myös politiikan kehityksellä USA:ssa. Professori Benita Heiskanen Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton-keskuksesta Turun yliopistosta analysoi tulevien presidentinvaalien näkymiä. Oletettavaa on, että presidentti Donald Trump vaalit voittaa.

Journalismin YYA-aikaa ei ole kunnolla käsitelty

Seminaarin loppukäsittelyssä Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin ja Ylen päätoimittaja Jouko Jokinen käsittelivät median roolin muuttumista nykyisissä muuttuvissa oloissa. Keskustelussa kuitenkin päällimmäisiksi jäivät muistelut siitä, millaista journalismi oli YYA-aikana. Ilta-Sanomat on tuottanut oman julkaisunsa aiheesta, mutta Ylellä asia on kokonaan käsittelemättä. Muisteltiin kyllä, että sitä aikaa olivat Näin naapurissa -ohjelmat, jotka sivulauseenomaisesti hymähdellen sivuutettiin.

Päätoimittajien näkemyksen mukaan ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat mediaa vahvasti kiinnostavia aiheita. Seminaarin monet alustajat painottivat vuoden 2014 merkitystä turvallisuusajattelulle Euroopassa Venäjän Krimillä ja Ukrainassa toteuttamien toimien jälkeen. Ylen Jokisen mukaan ne olivat käännekohtia tähän aihepiiriin liittyvien uutisten ja muiden sisältöjen uutisoinnin lisääntymisessä.

Päätoimittaja Appelsin nosti mukaan vielä muita kiinnostavia tapahtumia. Yhdysvaltoihin on valittu presidentiksi voimakkaita mielipiteitä herättävä Donald Trump. Vladimir Putinin johtaman Venäjän arvaamattomuus kansainvälisillä kentillä on jatkunut. Jokinen kommentoi, että Venäjä on kiinnostanut suomalaisia aina.

Jokinen linjasi, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei käsitellä mediassa enää samalla tavalla kuin ennen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhuminen oli aiemmin tiettyjen ihmisten etuoikeus. Se mitä sanottiin, hiottiin sana sanalta ja lause lauseelta.

Lisää seminaarista ja seminaarin julkisiksi jaetut esitykset luettavissa tästä linkistä.

 

Risto Sinkko
ST, Senior Analyst, Insight360 Oy

 

Mentorin merkintöjä 22: "Maria Tyysterin maanpuolustustyössä välittyvät yhteisöllisyys, ilo ja hyvinvointi"

Kurvinen Pekka

Rakuunasoittokunnan syyskonsertissa 22.11.2015 RUK:n Maneesissa kajahtaa Toivo Kärjen ja Reino Helismaan jokaisen varusmiehen mielimarssi Ohi on!

Kahden siviilipukuisen herran Mikko Järvisen ja Alexander Borshagovskin rinnalla solistina esiintyy nuori reserviupseerioppilas maastopuvussaan. Hän on edellisen vuoden tangokuningatar Maria Tyyster, joka iloisen reippaasti laulaa taakse jäävän marssin muistosta ja pääsystä kämpän lämpöön.

Nuoren naissotilaan marssi oli jo kerran katkennut – reserviupseerikurssin ja varusmiespalveluksen keskeyttäneeseen sääriluun murtumaan pari vuotta aiemmin. Mutta ”jos jotain päätän, vien sen päätökseen, vaikka kuinka tulisi kuoppia matkalla”.

Maria Tyyster astui uudelleen palvelukseen lokakuussa 2015 ja päätyi reservin vänrikin arvoon tammikuussa 2016. Sotilaspassissa palveluksen kestoksi on merkitty peräti 406 päivää. Ja se oli vasta puolustusvoimayhteistoiminnan alku.

 Vänrikki 4  Laulaja 1 uusi

Esimerkillisen sotilaan tavoin Maria Tyyster saapuu Musiikkitalon kahvioon haastatteluun täsmällisesti minuutilleen sovittuna aikana. Hänen käytöksestään huokuu kohteliaisuus, rauhallisuus ja – karisma, 31-vuotiaalta toista lastaan odottavalta äidiltä. Tapaaminen on välietappi Säkylän kodin ja Haminan välillä, jossa odottaa esiintyminen Rakuunasoittokunnan solistina Haminan sotilaskotiyhdistyksen 100-vuotisjuhlassa.

Arvot kantavat vaikeuksissakin

Maria Tyyster aloitti musiikkiharrastuksensa 5-vuotiaana kanteleen soiton parissa, ja jatkoi myöhemmin opintojaan musiikkiluokalla sekä musiikkiopistossa. Teini-iässä Maria ryhtyi myös laulamaan tosissaan. Hän otti yksityistunteja useita vuosia eri opettajilta, ja aloitti tanssiorkesterin solistina jo 15-vuotiaana.

Sanat putoilevat harkitusti, varmasti ja johdonmukaisesti, kun reservin upseeri kertaa vaiheitaan tiukasti, mutta tyynesti suoraan silmiin katsoen.
- Olen lähtöisin Etelä-Karjalasta maatilalta, jota isäni edelleen viljelee. Isoveljeni palvelee majurina Satakunnan Lennostossa. Vietin paljon aikaa sotilassoittokuntien konserteissa, kun olin pieni ja sitä myöten ajauduin puolustusvoimien vaikutuspiiriin. Sain isänmaallisen kasvatuksen.
- 15-vuotiaana lähdin tekemään ensi keikkaa. Väliin tein kaiken maailman töitä, olin kaupan kassalla, baaritiskillä, maatalouslomittajana… Unelmani oli ollut vuodesta 2005 varusmiespalveluksen suorittaminen, ja vihdoin vuonna 2013 kokiessani 24-vuotiaana viime hetken olevan hakeuduin Lahteen Varusmiessoittokuntaan.

Taistelija ehti opiskella Reserviupseerikoulussa kuukauden loukkaannuttuaan ja joutuessaan keskeyttämään palveluksen. Laakereillaan hän ei kauan ehtinyt levätä. Maria osallistui 2014 Tangomarkkinoille, jossa hänet kruunattiin tangokuningattareksi.
- Kiivaan keikkailun jälkeen 2015 päätin, että minun on käytävä RUK loppuun, omatunto ei anna periksi, että jättäisin siihen. Koulunjohtaja oli keskeyttäessäni sanonut, että tervetuloa milloin vain takaisin. Menin ja olin koko RUK:n alusta saakka. Tykkäsin ja olen tyytyväinen, että kävin sen loppuun asti.

Reserviupseerikurssilla sotilassoittajasta kehittyi kiväärijoukkueen johtaja, ”kärkikomppanian”, Tyyster painottaa. Hän koki palveluksensa erittäin mielekkääksi eikä tuntenut milloinkaan eriarvoisuutta, vaikka oli joukkueensa ainoa nainen. Tyyster toivookin, että myös kaikki ikäluokan naiset kutsuttaisiin palvelukseen. 
- Mielestäni kaikille naisille tulisi postittaa kutsukirje varusmiespalvelukseen, jolloin jokainen voisi tehdä ratkaisunsa lisätietoa saatuaan. Sen verran on miehissä niitä, joita varusmiespalvelus ei kiinnosta lainkaan. Naisissa taas on runsaasti tosi motivoituneita. Sen näin oman palvelukseni aikana. Suurin osa meidän perusyksikkömme naisista lähti aliupseerikouluun. Naisissa on tosi iso potentiaali.
- Tiedän monen miettivän palvelusta, muttei uskalla lähteä. Kutsu rohkaisisi, tekisi tietoiseksi tästä mahdollisuudesta. Viime viikolla yksi isä sanoi minulle, että hänen tyttärensä haluaisi kauheasti lähteä, mutta häntä vähän jännittää. Sanoin, että sinne vain…!

 

”Mielestäni kaikille naisille tulisi postittaa kutsukirje varusmiespalvelukseen, jolloin jokainen voisi tehdä ratkaisunsa lisätietoa saatuaan.”

 

Sotilaskoulutus keskittyy oleelliseen

Maanpuolustaja kehuu reserviupseerikoulutuksen monipuolisuutta sekä tehtävien että toimintaympäristöjen antamien tulevaisuuden elämän ja ammatillisten valmiuksien kannalta.
- Monenlaisten asioiden tekeminen eri paikoissa ja erilaisissa ympäristöissä kasvatti esiintyjänä ja myös rohkaisi ihmisenä. Palveluksessa innostuin yhä enemmän kaikesta maanpuolustukseen liittyvästä, eritoten silmäni avautuivat siitä, mitä isämme ja heidän isänsä ovat tehneet meidän hyväksemme – ja mitä me voimme tehdä maamme eteen. RUK konkretisoi asioita vielä entuudestaankin.

Loukkaantumisen aiheuttama pakollinen katkos oli Maria Tyysteristä muokannut paitsi häntä myös eritoten reserviupseerikoulutusta. Toiminta oli muuttunut, keskityttiin oleelliseen, ymmärrettiin resurssien tehokäyttö. Esiintyminen ja kielenkäyttökin olivat siistiytyneet.
- Sitten kun menin uudestaan rukkiin niin sanoin että mitä täällä on tapahtunut! Puolentoista vuoden aikana koulutus oli niin paljon järkevöitynyt: kaikki sellainen turha oli jäänyt pois. Meille opetettiin järkevästi ne asiat, jotka meille piti järkevimmällä ja helpoimmalla tavalla. Kukaan ei turhautunut vaan jokainen oppi. Turha raivoaminen ja riehuminen on jätetty pois. Koulutus oli kaikin puolin aikuistunut. 

Soturi valmistui RUK:n kurssilta 247 Valmius tammikuussa yhtenä 27 naisesta tasaveroisena 644 miessotilaan rinnalla.
- Ikinä en kokenut eriarvoisuutta. Jopa sanoin kokelaallemme, että kun olin ainut nainen joukkueessa, minua ei tarvitse rouvitella, sanokaa vain, että jätkä tai jotain. Lopputuloksena oli, että taistelimme yhtenäisenä joukkueena.
- Vaikka olisivat antaneet erivapauksia, en olisi ottanut. En, koska siis ihan samalla viivalla ollaan ja mielestäni kaikkien naisten pitäisi sillä ajatuksella lähteäkin. Se on aina ollut vähän niin kuin miesten maailma, meidän pitää sulautua siihen.

Organisointikyky ja rauhallisuus ydinoppia

Puolustusvoimien johtamiskoulutuksessa Maria Tyyster nostaa päällimmäisiksi organisointikyvyn sekä eritoten rauhallisuuden merkityksen.
- Reserviupseerikoulussa meidän piti antaa johtamisnäytteitä. Omani oli hyökkäystilanteessa, vieläpä kouluttajalle, jota pelkäsimme hirveästi. Jännitin, että nyt käy huonosti. Mutta näyttö meni tosi hyvin. Sain tosi hyvän palautteen juuri sen takia, että pysyin rauhallisena.
- Olen huomannut, että se rauhallisuus kaikissa tilanteissa on seurannut minua tähänkin päivään. Musiikkimaailmassakin minulla on bändi johdettavana. Jos hätiköin, en tiedä, mitä teen, niin eihän siitä tule yhtään mitään. Pitää osata asiat ja pysyä rauhallisena, sen opin RUK:ssa.

Reserviupseeri asemoi itsensä maanpuolustuskenttään katsomalla velvollisuudekseen tehdä oman osuutensa sotilas- ja siviilikoulutuksensa perusteella. Pyrkimys juontuu arvopohjasta ja myös painotuksesta, että maanpuolustus kuuluu kaikille.
- Maanpuolustusta voin tukea ihan sillä, että kun esiinnyn esimerkiksi paljon Puolustusvoimien soittokuntien kanssa, haluan tehdä sen ihan siksi, että se on minulle tärkeää. Tällä hetkellä elää vielä niin suuri joukko sitä ikäpolvea, joka on kokenut tai tietää mitä on tapahtunut 80 vuotta sitten. Minun tehtäväni on arvostaa heidän savutuksiaan sekä heidän jättämäänsä kulttuuriperintöä. Haluan puhua naisena maanpuolustuksen puolesta, se on tärkeä asia juuri meille.

Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi avasi silmät

Isänmaan palvelija kutsuttiin kulttuurin edustajana valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille vuosi sitten. Hän ylistää sen merkitystä paitsi nuoren taiteilijan ja Puolustusvoimien yhteistoimintakumppanin arvostajana myös turvallisuuspolitiikan ymmärryksen avaajana. Tyyster myös koki sen vaikutuskanavana omille yhteistoimintapyrkimyksilleen ja verkottumiselleen elämässään, jossa eritoten yhteisöllisyys ja hyvinvointi muodostavat painopisteet.
- Toin omaa näkökulmaani esiin: miten paljon kulttuurilla ja musiikilla on merkitystä ihmisten jaksamisessa ja yhteisöllisyydessä. Monikaan ei sitä ymmärrä tai tule ajatelleeksi. Mutta sitten kun Jääkärimarssi tai Finlandia tuodaan kasvojen eteen, ihminen hätkähtää kansankulttuurimme rikkaudesta.

Tyyster tekee omaa maanpuolustustyötään esiintymällä tiiviisti Puolustusvoimien eri tilaisuuksissa sotilassoittokuntien solistina. Osasta kertyy kertausharjoituspäiviä, mutta valtaosan hän työskentelee artistina. Kertausharjoitusvuorokausia on takana jo yli 20, ja vänrikki uskaltaa jo ajatella luutnantin arvomerkkejä, kunhan riittävä aika edellisesti ylennyksestä on kulunut.

Myyräntyö kuuluu myös oleellisena isänmaallisen reserviupseerin maanpuolustustehtäviin. Marian muusikkoavopuoliso on toisen tangokuninkaallisen, vuoden 2013 Tangokuninkaan, niin ikään reservin vänrikin Kyösti Mäkimattilan serkku, ja kuningas on myös pariskunnan lapsen kummi.
- Olen ujuttanut toisen reserviupseerin Kyöstin mukaan Kaartin soittokunnan solistiksi. Meillä onkin tätä nykyä sisäinen maanpuolustuskilpailu. Olemme perustaneet hyvin isänmaallisen Kyöstin kanssa jopa oma kuninkaallisen upseerikerhomme, Maria hehkuttaa pilke silmässään. 

Jokaiselle riittää maanpuolustustehtäviä

Reservin vänrikki kuvaa maanpuolustussuhdettaan hyvin vahvaksi Hän sanoo toimivansa niillä avuilla, jotka hänelle on opetettu, kuinka hän kykenee ja ennen kaikkea haluaa isänmaansa eteen tehdä. Hän huomauttaa, että on harjoittaa myös artistin tehtävien ohella ravinto- sekä psyykkisen valmentajan ja personal trainerin töitä. Toista lastaan odottava äiti puhuu vuolaasti hyvinvoinnista ja muistuttaa, että globaalistuminen ja digitalisaatio vaativat yksilön ja yhteisön kokonaisturvallisuuden hallinnassa erityisesti henkistä sietokykyä.
- Minun missioni, eetokseni on resilienssi, henkinen jaksaminen, jonka avulla katson edistäväni kokonaisturvallisuutta. Jos ihminen ei pidä huolta jaksamisestaan, ollaan huonossa jamassa.
- Resilienssi on kokonaisturvallisuuden tekijä. On hienoa, että maailma menee koko ajan eteenpäin, teknisesti ja tulee uutta teknologiaa, mutta emme saa unohtaa oikeiden ihmisten ja kohtaamisten merkitystä. Sillä on todella suuri merkitys ihmisen psyykeen ja sen kautta myös toimintakykyyn ja käyttäytymiseen.

Tyyster toivoo ihmisten käyttäytyvän ihmisarvoisesti toisiaan kohtaan. Hän on huolissaan hyvien tapojen hämärtymisestä.
- Minusta olisi panostettava siihen, että ihmiset olisivat ihmisiä toisilleen.

Tiedusteltaessa globaalikansalaisen maanpuolustussuhteen kehittymisestä kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä perheenäiti-reserviupseeri jättää oven raolleen.
- Monesti mietin, että jos joskus, mutta nyt asia ei ole ajankohtainen. Arvostan siellä olleita, kummisetäkin palvellut. En näe sitä poissuljettuna asiana. Yksi suurimmista esikuvistani Puolustusvoimissa on rakuunasoittokunnassa palvellut nainen, joka lähti Afganistaniin ja jäi puolustusvoimien muihin tehtäviin.

Sotilasmusiikin merkitystä maanpuolustussuhteen, -tahdon ja ylipäänsä yhteisöllisyyden kasvattajana ei Tyysteristä voi korostaa liikaa.
- Sotilasmusiikin tuo kaikissa tilaisuuksissa ihmiset yhteen, tutut kappaleet nostavan tunteet pintaan. Ne ovat kaikille tuttuja kappaleita, ne tuovat kaikille tuttuja tunteita.

Esimerkiksi Porilaisten marssista tai Narvan marssista pari ensimmäistä tahtia riittävät ajatusten virittämiseen.
- Ne ovat täynnä kansalaistahtoa ja yhtenäisyyttä.

Sinivalkoisin silmin

Varusmiespalveluksen suorittanut nainen on edelleen ikäluokassaan poikkeus. Maria Tyyster kantaa kuitenkin valintansa pystypäin – ja arvostaa jokaisen henkilökohtaista valintaa. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa Puolustusvoimissa palelevienkin monimuotoisuudesta, mikä on eduksi uhkakuvia pohdittaessa.
- Ikätoverien kanssa yhteentörmäyksiä ei tule – tulisi jos olisi kauhean jyrkkä ajatuksissani. Kaikilla saa olla oma mielipide. Totta kai minullekin on sanottu, että mitä sinne lähdet pyssyllä leikkimään. Ihan sama, tiedän itse mitä mä teen. Omassa perheessänikin on niitä. jotka eivät armeijaa ole käyneet, se on heidän valintansa, ja hyvä niin.
- Meitä on monenlaisia ihmisiä, tänään myös Puolustusvoimissa. Kun sotaväen aiemmin kansoittivat kantasuomalaiset miehet, minusta on hienoa, että porukka on moninaistunut. Se kasvattaa meitä jokaista ihmisenä ja tekee koulutuksestakin vähän monipuolisempaa.
- Maailma muuttuu koko ajan. Ei voi sanoa, että ollaan millään tavoin turvassa, kaikkien, myös naisten panosta tarvitaan. Suurimmat uhat näen radikaaleissa järjestöissä. Teknologia on jossain määrin myös aika pelottava asia. Suosittelen jokaisen osallistumista vapaaehtoiseen maanpuolustukseen.

Maanviljelijäperheen kasvattina Maria Tyysteriä askarruttaa huoltovarmuus ja ylipäänsä suomalaisuuden suosiminen.
- Koen suomalaisuuden tukemisen vahvasti kaikessa. Ennenhän tosi paljon syötiin suomalaista ruokaa ja käytettiin suomalaisia tuotteita, oli suomalaista työvoimaa. Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät sen, että jos meillä ei kriiseissä ole omaa tuotantoa, niin olemme hukassa. Globaalius on hieno asia, mutta emme saa unohtaa omaa maatamme sen kustannuksella.

Tyyster Maria 4

Puolustusvoimien aluetoimiston vuosikonsertissa Ähtärissä helmikuussa 2018. Laivaston soittokunta solistinaan Maria Tyyster esitti Timo Forsströmin säveltämän ja sanoittaman kappaleen Silmin sinivalkoisin. Sanat kuvastavat reservin vänrikin, tangokuningattaren arvoperustaa syvimmillään: ”Mä ehkä näen kaiken silmin sinivalkoisin, mun katse saattaa murheita nyt kaihtaa. Vaan kun siniristiliput nousee jälleen salkoihin, sitä näkyä en tahdo muuksi vaihtaa!”

 

Kirjoittaja, KTT, majuri evp Pekka Kurvinen työskentelee itsenäisenä johdon konsulttina ja valmentajana sekä tietokirjailijana.
kurvisen.pekka(at)gmail.com, Twitter: (at)PKurvinen

Churchill & Mannerheim

Roberts Andrew

Churchill ja Mannerheim olivat maidensa pitkäaikaisia valtionpäämiehiä. He kunnioittivat ja ihailivat toistensa aikaansaannoksia. Englantilainen historioitsija ja toimittaja Andrew Roberts, joka toimii vierailevana professorina Lontoon King’s Collegessa (Department of War Studies), tarkastelee alla olevassa alkuperäisartikkelissaan valtionpäämiesten yhteistoimintasuhdetta itsenäisen Suomen ensimmäisten vuosikymmenten aikana. Suomennettu versio on luettavissa Kylkiraudan numerossa 4/2019 (s. 37). 

***

There are a number of things that Winston Churchill and Marshal Carl-Gustav Mannerheim – the father of modern Finland - have in common, which engendered in each a certain admiration for the other. They were both aristocrats, cavalrymen, immensely well-travelled (including in India), Great War soldiers, and committed anti-Communists who made profoundly stirring public pronouncements and who continued to lead their countries into their late old age. Although they only met twice - and for most of the Second World War they were formally enemies – they had a very healthy respect for one another, albeit one that Churchill could not admit publicly after June 1941 when Finland went to war against Britain’s ally the Soviet Union.

Before that point, the resolutely anti-Communist Churchill admired those who fought against the Bolsheviks after the October Revolution, of whom Mannerheim was in the forefront. In his book The Aftermath – the fifth volume of his Great War memoirs covering the postwar world published in 1929, Churchill mentions Mannerheim’s command of the White Finnish forces that successfully defeated what he describes as ‘a Red Terror’1. Yet he does not mention the part he himself played in failing to help Mannerheim in his plan to march on St Petersburg (then called Petrograd) in 1919.

On 5 May 1919, Churchill sent a telegram from the War Office to Sir Henry Wilson, the Chief of the Imperial General Staff, who was at the Paris Peace Conference, saying that Wilson should not offer British support to Mannerheim to attack Petrograd, because he feared it would be ‘a hopeless failure.’2 In 14 June Churchill received a telegram from General Sir Hubert Gough, whom he had sent to lead a British mission to the Baltic. ‘Mannerheim is dying to attack Petrograd,’ Gough reported. ‘But on the other hand, Mannerheim’s own position in Finland is not too firm and he is certainly risking it by any such action.’3 On 5 July Churchill told the War Cabinet that Britain had turned down Mannerheim’s requests for military aid because it would probably be ‘an enterprise of a highly speculative character.’4

Of course we can never know whether Mannerheim might have succeeded in the summer of 1919 where the Wehrmacht failed in its nine hundred-day long siege of the city in the early 1940s, but Churchill was not going to help Mannerheim, despite later in life saying that he had wanted ‘to strangle Bolshevism in its cradle’. On 24 August 1919, Churchill told Lloyd George, the prime minister, Arthur Balfour, the foreign secretary, and Lord Curzon, the lord president of the council, ‘We have not thought it right to take any responsibility for encouraging the Finns to attack Petrograd and meanwhile Mannerheim has disappeared.’5

Mannerheim Churchill

Mannerheim might have given up the Regency a month earlier, but he was still capable of undertaking important private visits for the Finnish Government. On 20 December 1919, Churchill and Sir Henry Wilson had a long meeting with Mannerheim on his return from Warsaw, where Mannerheim – now a private individual - had undertaken a secret mission to encourage the Polish Government to attack the Bolsheviks in the spring. At the meeting in London, presumably held in the War Office, Mannerheim told the two men that the White Russian leader General Denikin ‘was going to be beaten out of the field.’6 In his diary, Wilson noted of ‘Mannerheim the Finn’ that, ‘He hates and distrusts the Russians but has sufficient intelligence to see that if Denikin is beaten it will be the Finns or the Poles’ turn next.’ 7(That night Churchill and Wilson dined at The Other Club at the Savoy Hotel, where they sent a telegram to fellow Club member Sir John French congratulating him on escaping a Sinn Fein ambush in Dublin, in which one Sinn Feiner was killed and a detective wounded in the subsequent shoot-out.)

On 10 February 1920, Lloyd George publicly ridiculed plans that Churchill supported for a grand alliance of Finns, Denikin’s White Russians, the Baltic States, Poles, Japanese and Romanians, to, in his words, ‘scorch Bolshevism out.’8 The prime minister rhetorically asked MPs in a debate, ‘Is there anyone here or anywhere else who will do it? Will Finland do it? General Mannerheim may be a very influential man, but he is not Finland.’ Lloyd George added that the Baltic States were making peace with the Bolsheviks, the Japanese ‘certainly will not’ fight, and Romania had trouble on her frontier with Hungary. Without British or American support, all hope of strangling Bolshevism evaporated.

Thereafter there was no interaction between Churchill and Mannerheim until they met for dinner on 30 January 1936 at the home of Patrick (later Sir Patrick) Donner, the Conservative MP for Islington West and supporter of Churchill over the India Bill. Donner was of Swedish-Finnish descent, and his father Ossian Donner had been the first Finnish envoy to London from 1919 to 1925. Mannerheim used the opportunity of what he later called this ‘interesting conversation’ to complain to Churchill that the Swedish edition of Churchill’s book The World Crisis presented the story of the Finnish War of Liberation ‘in a strongly pro-German spirit’. This, according to a letter Mannerheim wrote Donner on 27 April 1936, left Churchill ‘unpleasantly surprised’ and he asked Mannerheim to write him a more accurate version for future editions.9

Churchill made the changes that Mannerheim proposed, and on 3 July 1936 Mannerheim thanked him from Helsingfors ‘or your great kindness in the matter, which, as you will surely understand., is lying us Finns close at heart.’ He signed off in his own handwriting, ‘I am, Dear Mr Churchill, sincerely yours, G Mannerheim’.10 Six days later Churchill replied that it was a pleasure to make the alteration, adding, ‘I have often thought about our talk at Patrick Donner’s house. I hoe we shall meet again, and be united in our endeavours to prevent the whole world being ruined and afterwards Bolshevised by another hideous war.’11

Of course it was not to be, and on 30 November 1939 Finland and the USSR were embroiled in the terrible Winter War. Having failed to support Finland in her struggle against Russia in 1919, in 1940 Churchill wanted to investigate ways in which the Finns could be supported in this new struggle. At a Cabinet meeting on 12 February 1940, Churchill, then First Lord of the Admiralty, suggested sending a British Army officer, Brigadier Christopher Ling, out to Helsinki, ‘to give moral support to Marshal Mannerheim, and to provide us with full and accurate information.’12 Churchill recognized that the Finns needed thirty or forty thousand men to help fight the Russians, but told ministers that ‘it would be impracticable to pass anything like this number of volunteers through Sweden,’ which of course was neutral. He added that the Finns required ‘men who could work in the snow and of these we had so far only collected 360.’ Even though the subject of ‘Aid to Finland’ was on the agenda at every Cabinet meeting for sixty days, ‘Nothing came of it at all.’13

This particularly outraged Harold Macmillan, a Conservative MP and a follower of Churchill, who knew and admired Mannerheim and who quoted Mannerheim in his memoirs saying that the Winter War was witnessing ‘a Thermopylae every day’, and that the Finns were so short of artillery shells that they could not afford to fire them during Russian attacks on the Mannerheim Line.14 It reminded Macmillan, who had fought valiantly in the Western Front trenches of the Great War, of the terrible shell shortage crisis of May 1915 that had helped bring down the Asquith Government.

A full five months after Mannerheim had declared what Finns call the Continuation War on the USSR days after Operation Barbarossa in June 1941, Churchill was finally forced by Joseph Stalin to declare war against Finland. Churchill was privately opposed to this, as is clear from his extremely polite telegram sent to Mannerheim via the American minister in Helsinki on 28 November 1941, stating, ‘ I am deeply grieved at what I see is coming, that we shall be forced in a few days out of loyalty to our ally Russia to declare war upon Finland.’15 He hoped that Finland might be able to stop its advance against Russia at the 1939 borders of the two countries, adding, ‘I wish I could convince Your Excellency that we are going to beat the Nazis,’ and that, ‘My recollection of our pleasant talks and correspondence about the last war lead me to send this purely personal and private message for your consideration before it is too late.’

Mannerheim’s reply was similarly gentlemanly, and similarly uncompromising. ‘I thank you for your courtesy in sending me this private message. I am sure you will realise that it is impossible for me to cease my present military operations before my troops have reached positions which in my opinion would give us the security required,’ i.e. ones beyond Finland’s 1939 borders. He added that he would be ‘deeply grieved’ if his attempt ‘to safeguard Finland’ led to war with Britain, ending, ‘It was very kind of you to send me a personal message in these trying days, and I have fully appreciated it.’16 Was there ever such a polite declaration of war between two countries? When it was formally made on 3 December, Churchill stated at the War Cabinet meeting that he ‘wished it to be placed on record that in his view this declaration of war on Finland … would not assist either our cause or that of the Russians.’17

‘I have always thought that this was an error,’ Harold Macmillan later wrote of the British declaration of war. ‘It had little practical effect. It’s only object was to appease the Russians. But was the gesture necessary?’ He pointed out that the Americans did not remove their diplomatic representatives from Helsinki when they entered into alliance with Russia after Pearl Harbor, but instead did all they could to persuade Mannerheim to disengage from his alliance with Hitler, which eventually took place in September 1944 when Finland signed a peace with the Soviets that rendered up Karelia and Petsamo. The peace terms were, in Macmillan’s words, ‘hateful and wounding, but not dishonourable’ for Finland. He went on to point out that of every single one of Russia’s western neighbours, Finland was the only one to retain her freedom after the war.

Mannerheim stepped down as Commander-in-Chief in January 1945 and as Regent-President in March 1946, aged 78. No actions were taken against him by the West for having been Hitler’s ally for three years, as Churchill and every other objective observer recognized that he was the savior of his country at a time when it was intolerably squeezed between the two most evil and violent totalitarian dictatorships in history.


WSC, The Aftermath p99
CV 4 Part I p641
J.E.O. Screen, Mannerheim: The Finnish Years (2000) p62
CV 6 Part II p727
OB IV p322
OB 4 p363
CV 4 Part II pp779-80
OB 4 p379
Churchill Archives Centre CHAR 8/528B/186
10 Churchill Archives Centre CHAR 8/528B/194
11 Churchill Archives Centre CHAR 8/528B/193
12 CV 6 part I p750
13 Leopold Amery, My Political Life III p347
14 Harold Macmillan, Blast of War p153
15 WSC, Grand Alliance p474
16 ibid
17 OB 6 p1250