Sotilaana vai toimittajana Afganistanissa?

Huhtinen Aki-Mauri 4

Tuomas Murajan kirja (Tuomas Muraja: Sotilaana Afganistanissa, Tammi 2014) Afganistanista on merkittävä puheenvuoro reserviläisen, toimittajan ja suomalaisen sotilaan kokemuksista Suomen vaativimmasta kriisinhallintaoperaatiosta. Tänään monet asiat ovat Afganistanissa muuttuneet, mutta päiväkirjan henki on raikas ja tunnistettavissa. Päiväkirja dramatisoi ja kritisoi Afganistanin operaation mikrotason arkea, mutta se lienee Tuomas Murajan tavoite. Muraja kuvaa päiväkirjassaan yksityiskohtaisesti ja mukaansatempaavasti suomalaisen toimittajan ja reserviläisen arkea vuoden 2006 Maimanan tilanteissa. Murajan tekstin kautta puhuu ensikädessä “toimittaja” Muraja ja sen jälkeen sotilas Muraja.

Alkusanoissaan Muraja viittaa hyvin Valtion tarkastusviraston tuloksellisuuskertomukseen ja sen analyysiin sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tuon raportin henki on, että mittaamalla tiettyjä asioita saa varmasti tietynlaisia tuloksia ja aikaan tiettyä asenteellista keskustelua. Kriisinhallinnan kritiikki on helppoa, koska sen tuottamaa hyötyä harva poliittinen päättäjä pitää yllä. Kansa unohtaa tai siltä unohdutetaan se tosiasia, että kanslaisten valitsemat poliittiset päättäjät ovat tehneet päätöksen siitä, että Suomi osallistuu kansainvälisiin operaatioihin. Tätä päätöstä ei ole tehneet sotilaat. Sotilaat toimeenpanevat viimekädessä jokaisen suomalaisen äänestämien poliitikkojen päätöksiä.

Afganistanissa on Suomi, ei vain suomalaiset sotilaat. Kun ajattelemme maailmaa tänään, kansainvälisyys on hyve niin taloudessa, työnteossa kuin tutkimuksessakin. Jännällä tavalla turvallisuuden kansainvälistymiseen liittyy asenteita ja uskomuksia, että suomalainen turvallisuus olisi jotenkin kotikutoista. Toki jokainen kansakunta vastaa omasta turvallisuudestaan, mutta keinot sen toteuttamiseen ovat hyvin kansainvälisiä. Maahanmuuttovastaisuus ja kansainvälinen toiminta ovat usein asioita, joita voidaan niputtaa poliittisista syistä helposti yhteen ja ne myyvät mediassa ja kansalaisissa. Mikä on kaukana omasta arjesta, ei kosketa. Mutta tänään maailma saattaa koskettaa nopeasti ja kaukaa. Ukrainan kriisi lienee tästä hyvä esimerkki. Maailma ja geopolitiikka ovat edelleen olemassa. Miksi Suomi on Afganistanissa unohtuu, koska kansalaiset, poliitikot ja media eivät enää jaksa ajatella niin kauvaksi, kun poliittiset päätökset sinne menemisestä tehtiin. Mutta onneksi puolustusvoimat pitää "pojistaan" huolen vaikka koti-Suomessa ajatukset harhailisivat.

Murajan kuvaukset suomalaisen reserviläisen tunnoista, mitä hän kokee Afganistanin ympäristössä, on käsin kosketeltavaa. Kuvaukset tuntuvat osittain liian dramaattisilta ja kuvitteellisilta. Ympäristön kuvaukset ovat kuitenkin eläviä. Onko Afganistan oikeasti noin "elämyksellinen" paikka, on lukijan kannalta merkittävä kysymys. Ehkä monelle ei toimittajataustaiselle ihmiselle elämä Afganistanissa aukeaa perin erilaisin merkityksin. Haasteen päiväkirjalle tuo se, että vuosista 2006 - 2007 on kulunut aikaa kohta kahdeksan vuotta. Tässä ajassa monet asiat ovat muuttuneet ja Afganistan on muuttunut ja kehittynyt. Valitettavasti Muraja ei halua peilata kokemuksiaan muuttuneihin tosiasioihin.

Enemmänkin Murajan tekstiä lukiessa tulee mieleen kriisinhallinnan "tuntematon" kuin ajankuvaus. Esimerkiksi Murajan päiväkirjan luku "Kaikenlaista harmia" matkaanlähtijän huolenaiheet ovat varmaan oleellisia, mutta Afganistanin maanjäristykset, taudit tai vaaralliset eläimet eivät enää ole kovinkaan keskiössä ISAF:n toiminnan keskittyessä suuriin tukikohtiin. Myös uhkavaroitukset ISAF:n joukkoja vastaan kuuluvat ammattisotilaan arkeen ja niihin tietysti pitää suhtautua vakavasti mutta niitä tuskin ajatellaan alituisesti. Murajan tekstiä vaivaa asioiden dramatisoiminen, joka ei ehkä kuitenkaan ole sitä arkea, jota kaikki operaatiossa elävät. Rauhanturvaajat asuvat ahtaasti, mutta näihän on kaikissa suljetuissa olosuhteissa. Sairaaloissa, varusmiestuvissa, kenttäolosuhteissa teltoissa jne. asutaan kuten toimintaa kuuluu. Rauhanturvaajan lepoaika jää usein niin lyhyeksi, että oman tilan tarve on minimaalista. Päivä kuluu palveluksessa, urheilutauoilla sekä ruokaillessa. Ammattisotilaan majoitusta ei ole tehty pääsääntöisesti ajanviettoa varten.

Tänään Maimanaan ei ole enää menemistä läntisillä sotilailla eikä Murajan ottamia maisemakuvia olisi mahdollista valokuvata. Paikallisia ei enää voi tavata Mazar-e-Sharifin tunnin helikopterisäteen ulkopuolella eikä maanteillä voi liikkua panssaroimattomilla henkilö- ja pakettiautoilla. ISAFn turvallisuusnormistot ovat huomattavasti tiukemmat. Samaan aikaan Afganistanin turvallisuusviranomaisten taso ja suorituskyky ovat nousset kohisten. Pohjoisen alueen armeijakunta on valmis ja suorituskykyinen taistelemaan kapinallisia vastaan. ISAF on päättymässä ja afgaanit aloittelevat elämää ja sen ylläpitoa ilman länsimaista tukea. Kevättä 2014 hallitsee afgaanien oman yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeät presidentti -vaalit. ISAF –operaatio päättyy 2015 ja uudet tavat tukea Afganistanin kehitystä astuvat kuvaan. Myös sotilaallinen toiminta on muuttunut kovasti Murajan painotuksista.

Suomalaisten osalta monet asiat ovat muuttuneet. Alkoholin käytön osalta Murajan kuvaamat episodit tuntuvat vierailta. Suomalaiset eivät koske alkoholiin saapuessaan aavikkopuvussa Pirkkalan lentokentälle tai sieltä poistuessaan palvelusvapaalle. Ajatus alkoholista ja suomalaisesta sotilaasta palveluksessa tuntuu naiville ja historian havisuttelulle. Kaiken kaikkiaan tänään palvelus on ammattimaistunut erityisesti niille henkilöille, jotka palvelevat esikuntatehtävissä pois suomalaisten tiiviistä yhteisöstä. Tänään suomalaiset ovat levittäytyneet moniin tukikohtiin ja useisiin erilaisiin tehtäviin.

Luvussa "Takatalvi" Muraja antaa tulla lapsenomaisesti suunsa puhtaaksi mitä mieltä hän on delegaatioista, jotka vierailevat kentällä tukikohdissa. Muraja sortuu "tuntemattoman" purnauskulttuuriin, jossa ylemmän esikunnan "herrat" nähdään tyhjänpäiväisinä hössöttäjinä ja todellisen kenttäsotilaan työn häiritsijöinä. Tämä asenne varmasti myy tietyissä kansapiireissämme. Ja kyseinen kuvaus kertoo lukijalle, mistä tasosta Muraja tarkastelee toimintaa Afganistanissa. Myös ajatus siitä, että upseerit jännittäisivät ylemmän johtoportaan vierailuita tuntuu huvittavalta, koska jokainen esikunnassa työskentelevät upseeri on tottunut jatkuviin vierailuihin. Juuri vierailujen kautta esikuntaupseerit pääsevät kasvotusten korkeiden komentajien kanssa esittämään mielipiteitään. Muraja myös haluaisi sanoa everstille: "Älä jännitä". Tässä puhuu selkeästi toimittaja ja matkakirjeenvaihtaja Muraja. Murajan teksti on monin kohdin teennäisen rahvaanomaista. Myös Murajan kuvaama rauhanturvaaja slangi on muuttunut monilta kohdin. Muraja myös mainitsee monen ammattisotilaan huonosta paineensietokyvystä. Tämä yksittäinen lause on heitetty sisään oman turhaantumisen kuvaamiseen Power Point –esitysten mitättömistä esityksistä. Aika ajoin lukijasta tuntuu, että kirjoittaja itse on lähtenyt etsimään Afganistanista jotakin, mitä se ei ehkä ole. Kuvat Murajasta mukavissa lepoasennoissa mm. Serena-hotellin aulassa kertovat kirjoittajan omista mieltymyksistä, jotka ovat usein kaukana siitä, mitä Afganistan ammattisotilaalle tarjoaa.

Murajan päiväkirjan parasta antia on sen rehellinen subjektiivinen turhautuminen ja tapa nostaa esiin asioita, joihin monet eivät monesta syystä kiinnitä mitään huomiota. Kirja jää kuitenkin subjektiiviseksi, kuten päiväkirjat aina jäävät. Muraja ei tunnista tai ei halua tunnistaa suurta muutosta hänen palvelusajoistaan monissa kriisinhallintaa koskevissa käytännön asioissa. Murajan kirja ei ole objektiivinen kuvaus Afganistanista suomalaisen sotilaan työmaana. Se sisältää näkemyksiä ja väitteitä, joista voi olla täysin erimieltä ja perutellusti. Valitettavasti kirja edustaa alansa harvoja kuvauksia. Harva suomalainen sotilas kirjoittaa kokemuksistaan kuten Muraja. Näitä kokemuksia tarvittaisiin lisää, jotta yksi näkökulma ei jäisi vallitsevaksi. Murajan kirja ylitti myös uutiskynnyksen ja YLE TV 1 haastatteli Murajaa näyttävästi.

Murajan tekstissä paistaa myös hiukan asenne kriisinhallinnasta "interreilaamisena". Tämä tarkoittaa, että sotatoimialueelle lähdetään hakemaan henkilökohtaista kokemusta ja oma kokemus peittää alleen kaiken muun. Sotilasorganisaatiossa jokaisella sotilaalla on sotilasarvoonsa ja tehtäväänsä sidottu paikka, oikeudet ja velvollisuudet. On selvää, että reservin luutnantti ei ole mukana siellä, missä ammatti-kenraalit tapaavat. Toki on arvokasta, että näkökulmia on moneen suuntaa mutta totuus on monentasoista. Jännällä tavalla Muraja pohtii teemoja, jotka selvästi ovat hänen asemansa ja taustansa ulottumattomissa. Tämä ei ole vain Murajan ongelma, vaan heijastelee aikamme journalismia. Asenteellinen toimittaja omalta mikrotasoltaan kommentoi makrotason tapahtumia, jotka ovat hänen ulottumattomissaan. Yksilö antaa kasvot kokonaisuudelle. Kokonaisuus peittyy kasvojen taakse. Mutta kun minä olin siellä minun kokemus on aito. Elämme demokratiassa ja sen onni ja onnettomuus on moniääninen subjektiivisuus.

Kirjan viimeiset sivut antavat paljon aihetta hämmennykseen. Muraja linjaa vahvasti, että suomalaiset sotilaat tarvitsevat laajasti apua palattuaan Afganistanin operaatiosta. Tosiasiassa tästä ei viime aikojen rotaatioissa ole juurikaan näyttöä. Palveluksen vaativuus ja suomalaisen järjestelmän palvelusvapaat ovat hyvin mitoitettuja erityisesti kuuden kuukauden palvelukseen. Myös Murajan kansainvälisen politiikan analyysi siitä, miksi Afganistaniin mentiin ja mitä operaatiosta tavoiteltiin, jää vajaaksi ja asenteelliseksi. Viimeisen 15 vuoden aikana Afganistan on kyennyt kehittämään koko maahan suunnitellut asevoimat sekä poliisijoukot, jotka ovat saavuttaneet operatiivisen valmiuden. Kun ajattelemme Suomen tilannetta keväällä 1918, meiltä kesti 20 vuotta saada puolustuksemme kuntoon Talvisotaa ennen. Afganistanin asevoimat ja poliisivoimat ovat voineet kouluttautua omalla maaperällään lännen avustuksella. Suomessa Jääkärit joutuivat hakemaan koulutusapua vieraan maan alueelta oman tilanteemme johdosta. On oleellista muistaa, kun puhumme kehityksestä tai harrastamme kritiikkiä, mitä mittakaavaa käytämme.