Puolison ääni 5: "Jaksamisen kysymyksistä on tärkeää puhua"

Sini Rantakari

Monen ystäväperheemme näkökulmasta perhe-elämämme ei ole normaalia. Heidän on vaikea käsittää, miten jaksan vastata arjesta miehen ollessa harjoituksissa. Perheen ajoittainen asuminen ulkomaillakaan ei mahdu kaikkien käsitykseen normaalista elämästä. Toisinaan on ihanaa olla tekemisissä upseerinrouvien kanssa, joille ei tarvitse selitellä meidän normaalia.

Joskus on kuitenkin tärkeää saada peilausta erilaista elämää eläviltä ystäviltä. Liian samanhenkisten seurassa oman joustamiseni ja voimavarojeni mittakaava hämärtyy. Vaikka miehen poissaolot ovat tavanomainen osa arkeamme, ne vaativat minulta enemmän voimia kuin viikot, jolloin molemmat vanhemmat tulevat iltaisin kotiin. Niiden viikkojen jälkeen tarvitsen enemmän lepoa. Miehen reppurivuosina tarvitsin enemmän lepoa joka viikonloppu.

Upseerin ammatti on poikkeuksellinen ammatti. Upseerilla on erityistä osaamista ja valmius toimia poikkeuksellisissakin tilanteissa. Upseerilta odotetaan joustamista, jota pidetään upseerille normaalina. Silti upseerit ovat monella tapaa muiden kaltaisia. Raskaat asiat vaativat voimia ja rasitus palautumista.

Jonkin asian nimeäminen normaaliksi ei muuta tosiasioita. Ihmisillä on tarpeet ja asioilla seurauksensa, puhuttiin niistä avoimesti tai ei. Ihmisten vaientaminen normaalin nimissä ei kannata. Toistuvat ja rakenteelliset ongelmat eivät ratkea sillä, että ollaan hiljaa. Se, mitä ei sanoiteta, tulee kaikkien taakaksi.

Toivon, että upseerien työssäjaksamisesta puhumisesta voisi tulla normaalia. Liiallinen stressi ja uupumus huonontavat työn laatua. Pitkittynyt ylivireystila heikentää kognitiivisia taitoja, luovaa ajattelua sekä sosiaalisia taitoja. Pahimmillaan ylirasitustilasta voi tulla uusi normaali, jolloin kehon oireet ja läheisten vihjeet ohitetaan, kunnes keho sairastuu tai ihmissuhteet kriisiytyvät.

Kun asuimme Pakistanissa, oli normaalia miettiä turvallisuutta joka hetki. Kodissa oli varusteet kriisitilanteisiin, kaupungilla kiersimme väkijoukot ja valitsimme kulkureitit rutiininomaisesti minimoiden vaaratilanteet. Ensimmäisen länsimaalaisia kohtaan suunnatun terroristi-iskun jälkeenkin elämä jatkui. Oli normaalia olla koko ajan varuillaan.

Eräänä päivänä Suomeen palattuamme kuulin kaupungilla kovan kolauksen. Pelästyksestäni nousi ajatus: ”Kuinka moni kuoli?” Kuukautta aiemmin Pakistanissa tuo ajatus olisi ollut normaali, mutta ei enää Suomessa. Vasta turvassa näin sen pelon, jonka alla olin joutunut elämään.

Ehkä nyt on riittävän turvallista ymmärtää upseerien työn vaativuus ja huomioida se päätöksenteossa. Paras ja kyvykkäin upseerikunta saadaan arvostamalla upseerin ammattia ja siinä ammatissa toimivia ihmisiä.

Sini Rantakari on upseerin vaimo ja neljän lapsen äiti. Hän tekee työkseen psykoterapiaa pääosin parisuhdekysymyksissä ja kirjoittaa Rakkauden ammattilaiset -blogistina (linkki).

(Toim.huom. Upseeriliitto teetti viime vuoden lopulla jäsenilleen kyselyn, jossa kartoitettiin upseerien näkemyksiä työmäärästä ja jaksamisesta.)